Kaavat

Soluviittauksien perusteet

Soluviittaukset

Opi viittaamaan toisiin soluihin absoluuttisesti ja suhteellisesti.

Excelissä on kahdenlaisia soluviittauksia; suhteellisia ja absoluuttisia. Suhteelliset ja absoluuttiset viittaukset käyttäytyvät eri tavalla kun kaavasolua kopioidaan toiseen paikkaan.

Suhteelliset viittaukset muuttuvat solua kopioitaessa, kun taas absoluuttiset viittaukset pysyvät samana riippumatta kaavasolun sijainnista.

 

1 Suhteelliset viittaukset

Kaikki soluviittaukset ovat oletuksena suhteellisia. Kun suhteellisia viittauksia sisältävää solua kopioidaan eteenpäin, myös itse viittaukset siirtyvät samassa suhteessa. Esimerkiksi jos kopioit kaavan =A1+B1 riviltä 1 riville 2, kaava muuttuu muotoon =A2+B2. Suhteelliset viittaukset ovat käteviä kun samaa laskutoimitusta halutaan kopioida usealle riville tai sarakkeelle.

Oheisessa esimerkissä kerromme tuotteiden kilohinnan kilomäärällä ja kopioimme kaavan koko listaan.

Suhteellinen soluviittaus
Suhteellinen soluviittaus kopioituna

Koska kaikki summat ovat samassa sarakkeessa, kaavan C- ja D-sarakkeet eivät muutu mihinkään, mutta rivinumerot päivittyvät rivikohtaisesti.

 

2 Absoluuttiset viittaukset

Joskus on tilanteita, jolloin soluviittauksen ei haluta muuttuvan. Toisin kuin suhteelliset, absoluuttiset viittaukset pysyvät samana solua kopioitaessa.

Soluviittaus lukitaan absoluuttiseksi käyttämällä $-merkkiä sarake- ja/tai rivitunnuksen edessä. Viittaus voidaan siis lukita joko kokonaan, tai pelkästään rivin tai sarakkeen osalta.

$A$1
Sekä sarake- että riviviittaus on lukittu.

A$1
Rivi on lukittu, mutta sarake muuttuu suhteellisesti kopioitaessa.

$A1
Sarake on lukittu, mutta rivi muuttuu suhteellisesti kopioitaessa.
Lisävinkki: Voit helposti vaihtaa absoluuttisten ja suhteellisten soluviittausten välillä valitsemalla soluviittauksen kaavariviltä hiirellä ja painamalla F4.

 

 

 

Esimerkissämme lisäämme tuotteille arvonlisäveron omaan sarakkeeseensa käyttämällä absoluuttista viittausta. Kaavan ensimmäinen osa viittaa suhteellisesti tuotteiden kokonaishintaan kyseisellä rivillä, mutta toinen osa on lukittu viittaamaan absoluuttisesti soluun F2, johon on merkitty arvonlisäveroprosentti. Ilman absoluuttista viittausta ensimmäinen solu olisi antanut oikean summan, mutta kaikki muut antaisivat virheellisen tuloksen.

Absoluuttinen soluviittaus kopioituna

 

 

Viittaukset taulukoiden välillä

Tiedot on joskus järjestelty useille eri välilehdille Excelissä, jolloin tulee tarve viitata toisessa taulukossa olevaan soluun. Tämä tapahtuu lisäämällä soluviittauksen alkuun viitattavan välilehden nimi ja huutomerkki.

=Taul2!F20

Oheinen esimerkki viittaa suhteellisesti ”Taul2”-nimisen välilehden soluun F20. Jos välilehden nimessä on välilyöntejä, pitää nimi muistaa ympäröidä heittomerkeillä, esim. ’Taul 2’.

Lisävinkki: Jos nimeät välilehtiä uudelleen, niihin viittaavat kaavat päivittyvät automaattisesti.

 

Kirjoittajasta

Tommi Honkala

Pienyrittäjä, tietojenkäsittelyn tradenomi, Excelin pyörittelijä ja yleisnörtti PK-seudulta.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.